Mobie Oy:llä tuli 7.9.2020 10-vuotta täyteen siitä kun se aloitti liiketoimintansa. Yritys itsessään on rekisteröity jo heinäkuussa 2010, mutta ensimmäinen työntekijä, Joni Eskelinen, aloitti yhtiön palveluksessa syyskuussa, jolloin alkoi varsinainen liiketoiminta. Joni Eskelinen jatkaa edelleen Mobie Oy:n palveluksessa.

Ensimmäiset kehitetyt palvelut vuonna 2010 liittyivät valtakunnallisille organisaatioille (mm. EK, Maa- ja metsätalousministeriö ja Liikenneturva) toteutettuihin mobiilisivustoihin. Tällöin toteutettiin myös Hirvivaara -mobiilisovellus (APP) Liikenneturvalle. Kesällä 2011 julkaistiin vieläkin käytössä oleva HTML-5 -pohjainen verkkolehtisovellus Mobie Zine. Palvelu on edelleen laajassa käytössä mm. ministeriöissä ja muissa valtion organisaatioissa.

Vuodesta 2013 lähtien on Mobie Oy keskittynyt sähköisten oppimisratkaisujen kehittämiseen. Kaikki alkoi sadan suomalaisen oppilaitoksen 3-vuotisesta OnEdu -kehittämishankkeesta vuosina. 2013-2015, jossa lähes 2500 opettajaa pääsi kertomaan toiveensa tulevaisuuden sähköisen oppimisympäristön kehittämiseen. Vuoden 2016 alussa alettiin kehittää globaalia Mobie Academy -alustaa ja uusin, virtuaalinen tapahtumapalvelu, Mobie Forum, julkaistiin heinäkuussa 2020.

Vuonna 2016 perustettiin ensimmäiset myyntiyhtiöt Hong Kongiin ja siitä alkoi yhtiön kansainvälistyminen. Nykyisin Mobie Group käsittää kaikkiaan 11 operatiivista yhtiötä 4 maassa, Suomi, Saksa, USA ja Kiina (Shanghai ja Hong Kong).

Ohjelmistoyhtiö Mobie Oy:n toimitusjohtajana ja Mobie Groupin hallituksen puheenjohtajana toimii yrityksen perustaja Kari Vatanen.

Mobie kiittää kaikkia asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan kuluneista kymmenestä vuodesta!